Ykkösjuttuna asiakastyytyväisyys
Toistakymmentä vuotta asiakaspalvelutehtävissä työskennellyt Petra Salminen on tavallaan palannut kotiin – silti kaikki on hieman erilaista, onhan kyseessä Ensin Palvelut, jossa ketterä kehittäminen on pelin henki.
Petra Salmisella on takanaan toistakymmentä vuotta asiakaspalvelutehtäviä energiatoimialalla. Perhevapaiden jälkeen hän siirtyi Ensinille, jonka omistajayhtiöihin vanha työnantaja kuuluu. “Palveluyhtiönä asiakastyytyväisyys on Ensinillä aidosti keskiössä”, Petra kertoo puhuessaan uudesta roolistaan. “CX managerina vastaan asiakaskokemuksesta ja sen kehittämisestä. Palveluiden ja toimintamallien kehittämisessä huomioimme aina asiakkaan ja loppukäyttäjän näkökulman. Asiakastyytyväisyys on täällä kaikille se ykkösjuttu, olitpa millä toimintatasolla tahansa.”
Petra on innostunut Ensinillä vallitsevasta kehittämisen ilmapiiristä. “Ensin kannustaa ja mahdollistaa itsensä kehittämisen. Positiivinen vire on selvästi havaittavissa – kaikkein osallistaminen, läpinäkyvyys ja avoimuus ovat isoja motivaatiota lisääviä seikkoja. Kohtuullisen uutena Ensinin heimon jäsenenä koen ylpeyttä, että saan olla mukana rakentamassa Ensinistä Suomen johtavaa energia- ja infra-alan asiakaspalvelukumppania. Tähän tavoitteeseen on helppo sitoutua.”
Yhteistyössä on voimaa
Palatko halusta palvella asiakkaitamme? Uskotko sinäkin siihen, että yhdessä olemme enemmän? Ensinillä meillä on yhdessä leveämmät hartiat kehittää ketterästi uutta.
Hae työpaikkaa
Tutustu avoimiin työtehtäviin tai jätä avoin hakemus meille. Otamme sinuun yhteyttä!