Vahva yhteen hiileen puhaltamisen henki
Pian kolmekymmentä vuotta energia-alalla työskennellyt Merja Repo on nähnyt alan muutoksen aitiopaikalta. Tässä jutussa Merja kertoo alan muutoksista ja siitä mitä uutta Ensin on tuonut kuvioihin.
Merja Repo toimii Ensinillä asiakaspalvelupäällikkönä, jonka alaisuudessa on kaksi eri tiimiä. Ura energia-alalla alkoi lähes kolmekymmentä vuotta sitten Oulun kaupungin energialaitoksella. “Pitkä työura on takana, erilaisissa hommissa ja organisaatioissa”, kertoo Merja. “Vuosien varrella on tullut nähtyä, kuinka energia-ala ja liiketoiminta on kehittynyt. Ollaan menty nollasta sataan, jos verrataan menneeseen. Varsinkin henkilöstöön satsaamisessa ollaan tultu huimasti eteenpäin.”
Taloudellinen menestys on yhä tärkeää, mutta Merjan mielestä ajatusmaailma on muuttunut: “Ensinillä on tärkeää, että jokainen kokee työpaikan mieluisaksi, että on mukava mennä työpaikalle, vaikka tänä päivänä se tarkoittaakin koneen aukaisemista kotona.” Merjan mielestä on vaikea kuvitella Ensiniä parempaa työnantajaa. “Tämä on ensimmäinen paikka, jossa lähdetään työntekijästä liikkeelle – alhaalta ylös. Työntekijät ovat esimerkiksi päässeet mukaan strategian ja arvojen laatimiseen, jolloin ne todella koetaan omiksi.”
Yhteistyössä on voimaa
Palatko halusta palvella asiakkaitamme? Uskotko sinäkin siihen, että yhdessä olemme enemmän? Ensinillä meillä on yhdessä leveämmät hartiat kehittää ketterästi uutta.
Hae työpaikkaa
Tutustu avoimiin työtehtäviin tai jätä avoin hakemus meille. Otamme sinuun yhteyttä!