Lupa kehittää, suunnitella ja sparrailla
Millaista on työskennellä Ensinillä? Integraatioarkkitehtinä Mikko Grönman tietää tiedon siirtymisen ja käsittelyn salat. Nyt Mikko jakaa mielellään tietoa kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita Ensinistä työpaikkana.
“Oman kokemuksen perusteella voin sanoa, että sellaisille ihmisille, joilla on draivia kehittää ja suunnitella asioita, halua jättää omaa kädenjälkeä toimintaan.” Näin kuvailee Mikko Grönman työntekijää, jolle Ensin olisi oikea osoite. Näkemystään hän avaa seuraavasti: “Jos on halua ja kiinnostusta kehittää asioita, niin täällä annetaan siihen rehellinen mahdollisuus. Myös uteliaisuus on hyvästä; täytyy löytyä halua tutkia ja selvitellä.”
Lupa kehittää on Mikon mielestä yksi Ensinin suurimmista vahvuuksista. “Täällä odotetaan mielipiteitä ja kannanottoja hyvin avoimen kulttuurin hengessä. Työympäristö on freessi ja tietyllä tapaa turvallinen, kun omien ajatusten esittäminen on oikeasti sallittua.” Avoimuus näkyy hänen mukaansa kaikkialla yhtiön toiminnassa. “Esimerkiksi kollegat ovat olleet tosi valmiita auttamaan alkutaipaleella ja sparrailemaan ajatuksia, mikä on ollut hedelmällistä.”
Yhteistyössä on voimaa
Palatko halusta palvella asiakkaitamme? Uskotko sinäkin siihen, että yhdessä olemme enemmän? Ensinillä meillä on yhdessä leveämmät hartiat kehittää ketterästi uutta.
Hae työpaikkaa
Tutustu avoimiin työtehtäviin tai jätä avoin hakemus meille. Otamme sinuun yhteyttä!