Ensinillä pystyy oppimaan ja kehittymään

Mahdollisuus kehittää jatkuvasti osaamista pitää työmotivaation korkealla. Tässä jutussa Jenni Mäkinen, Ensinin Back office -tiimin palveluasiantuntija, kertoo omia mietteitään uuden oppimisen tärkeydestä.

Ensinissä Jenniä miellyttää erityisesti tilaisuus oppia ja kehittyä. “Olen pystynyt tosi paljon laajentamaan osaamistani sen mukaan, miten itsestä on tuntunut”, Jenni kertoo. “Kun on alusta alkaen ollut kova motivaatio, sitä on pystynyt myös hyödyntämään; erilaisten asioiden opetteluun on saanut hyvin tukea. Olen pystynyt laajentamaan omaa osaamistani hyvin nopeasti aloituksen jälkeen, mikä on pitänyt motivaation korkealla tasolla.”

Jenni näkee Ensinin vahvuudeksi halun osallistaa työntekijät mukaan toiminnan kehittämiseen. Tilaisuuksia oman osaamisen laajentamiseen riittää. “Jos yhtään kiinnostaa järjestelmät ja muut operatiivisen työn ohella olevat jutut, niin siihen on kyllä mahdollisuuksia”, Jenni avaa. “Ensin sopii vuorovaikutustaitoisille henkilöille, jotka pitävät ongelmanratkaisusta. Täällä pystyy oppimaan ja kehittymään, minkä mukana tulee vastuuta.”

Yhteistyössä on voimaa

Palatko halusta palvella asiakkaitamme? Uskotko sinäkin siihen, että yhdessä olemme enemmän? Ensinillä meillä on yhdessä leveämmät hartiat kehittää ketterästi uutta.

Hae työpaikkaa

Tutustu avoimiin työtehtäviin tai jätä avoin hakemus meille. Otamme sinuun yhteyttä!

Siirry rekrytointisivuille