Referenssi: Vantaan Energia Sähköverkot Oy

Millaista on verkkoyhtiön toiminta yhdessä Suomen nopeimmin kasvavista alueista? Entä kuinka yhteistyö Ensinin kanssa on toiminut? Vantaan Energia Sähköverkot Oy:n asiakkuuspäällikkö Janne Hartikainen avaa seuraavaksi asiakaspalvelun merkitystä ja verkkoyhtiön tulevaisuutta.

26.1.2022

Vantaan asukasmäärä kasvaa vauhdilla – ja kaikki tarvitsevat sähköä

Vantaan Energia Sähköverkot Oy siirtää sähköä vantaalaisten koteihin ja muihin rakennuksiin vuoden jokaisena päivänä. “Meillä on täällä noin 138 000 mittaroitua käyttöpaikkaa, eli palvelemme yli 215 000 asukasta ja tuhansia yrityksiä sähköntoimituksen osalta”, kertoo asiakkuuspäällikkö Janne Hartikainen. “Vantaa eroaa toimialueena monista muista toimialueista, sillä kyseessä on yksi Suomen nopeimmin kasvavista alueista.” Valtaosa yhtiön työntekijöistä ovat teknistä henkilöstä, jotka pitävät huolen verkoston rakennukseen, valvontaan, toimitukseen ja mittaamiseen liittyvistä asioista.

Ensin Palvelut Oy vastaa verkkoyhtiön asiakaspalvelusta. Millaisin tavoittein yhteistyö aloitettiin? “Päällimmäinen tavoite oli siinä, että asiakaslupaukset toteutuvat”, kertoo Hartikainen. “Meille on tärkeää, että hommat hoidetaan ystävällisesti kerralla kuntoon, eli asiakasta ei pompotella paikasta toiseen. Sähköisten palveluidemme lisäksi meihin otetaan monikanavaisesti yhteyttä: puhelimella, sähköpostilla ja ennen koronaa myös vierailemalla paikan päällä – nämä kaikki ovat nyt Ensinin vastuulla. Tärkeässä roolissa ovat myös laskutus- ja sopimusasiat, jotka tulee hoitaa laadukkaasti ja nopealla aikataululla.”

 

“Ensiniläiset ovat asiakaskohtaamisten ammattilaisia, he panostavat siihen paljon.”

– Janne Hartikainen Ensinin osaamisesta

 

Onnistuneiden asiakaskontaktien puolesta

Hartikainen on tyytyväinen Ensinin panokseen. “Asiakaspalvelumittarit ovat heillä todella hyvät, esimerkiksi suosittelujen osalta. Todella paljon he ovat vieneet eteenpäin meidänkin asiakaskokemusta. Ensiniläiset ovat asiakaskohtaamisten ammattilaisia, he panostavat siihen paljon. Saatujen palautteiden pohjalta uskallan sanoa, että asiakkaidemme näkemys meistä on parantunut. Jokainen onnistunut asiakaskontakti vaikuttaa suoraan asiakkaiden tuntemuksiin verkkoyhtiöstä.”

Ensiniä Hartikainen voi varauksetta suositella muillekin. “Nyt eletään asiakkaan aikaa. On meidän kaikkien yhteinen etu, että asiakkaalle jää hyvä maku kaikista kohtaamisista kanssamme.” Hartikainen näkee tulevaisuudessa paljon toimintaan vaikuttavia muutoksia. “Verkkoyhtiöiltä odotetaan yhtä paljon alenevia hintoja kuin hyviä palveluita. Isona asiana näen seuraavan sukupolven sähkömittareiden mahdollistamat palvelut. Vantaan alueen sähkömittarit vaihdetaan uusiin tämän vuosikymmenen aikana.”

 

Tutustu tarkemmin Vantaan Energian Sähköverkkoon: www.vantaanenergiasahkoverkot.fi